Kaikki on mennyttä, elämä on, pelkkää matalalentoo, niinhän se on. Voisinpa ymmärtää, mitä tarkotit, oisin muuttanu kaiken, niinku halusit.
On ollu vähä hiljasta. Emt miks. Okei tiedän, ei oo ollu konetta ja toiseks ei oo mitää kirjotettavaa. En jaksa ajatella kirjoitusasun kaunetta mut kunhan nyt liikuttelen sormia. Tosin sillekkään ei ole mitään aihetta.
Mie en jaksa. Taaskaan. Kaikki menee päi vittua. Poikaystävä on jenkeissä ja mie oon tääl. Ja syön. Liikaa.
Tänää yks kaveri tuli Facebookissa puhumaan et se ajattelee että sen jollain kaverilla on syömishäiriö, ja että mitä sen pitäs tehä ja niin. Miuta alko heti ahdistaa että jollain on syömishäiriö ja mie oon vaan paska ja lihava ja aksjdhkjsahdka. Se vielä oikeen toitotti sitä miten pirun laiha tämä sen kaveri on. Ahdistuksen määrä oli valtava.
Eilen illalla miu maailma romahti. En osaa sanoa tarkasti miksi. Kaikki vaan kaatu. En saanut nukuttua.
Mentally breaking down, physically breaking down,
give me some reason to continue.
Oon pyörtyilly taas aika paljon. Toissapäivänä pyörryin ja varmaan löin pääni sillä koin muistinmenetyksen. Kaikki lähimuisti katosi ja osa kauemmastakin. Se palautui parissa tunnissa, toisaalta onneksi, toisaalta olisin onnellinen jos en muistaisi kaikkia asioita.
Tapahtumista tulee muistoja, ihmisistä jää jälki.
Jos kaiken unohtaa on muistot kasattava uudestaan, et kuitenkaan voi sanoa ettetkö haluaisikin unohtaa jotain. Uskon että meillä kaikilla on asioita joista yritämme luopua, mutta jotka silti aina palaavat mieleemme.
Lupaan olla unohtamatta sinua, on hyvin hatara käsite, yksi tarkka isku päähän, ja olet poissa.
Jos annat minulle muistosi uudelleen, olen sinulle kiitollinen.
