"So wake up sleeping beauty
I love u today and kill you tomorrow"
SWPB - Sleeping beauty
Joskus kaverittomuudesta olisi hyötyä, paljon hyötyä. En sano että haluaisin vajota syvään yksinäisyyteen täysin, on se käynyt mielessä mutta ei, haluaisin vain omaa rauhaa. En halua että perässäni juostaan koko ajan ja kaikkia tekemisiäni vahditaan. En voi tehdä mitään ilman että joku tietäisi siitä, en voi lähteä minnekkään ilman että joku kysyisi minne menen. En jaksa sitä että minun perässäni juostaan ja minulle lähetetään sata kauhistunutta tekstiviestiä jos en ole sanonut missä tarkalleen olen ja mitä minulle kuuluu. En jaksa jauhaa samoja asioita montaa kertaa ja saan yliannostuksen ihmisitä jotka pyörivät ympärilläni kokoajan. En kuitenkaan voi sanoa ettenkö välittäisi heistä. Joskus haluaisin vain lähteä selvittelemään ajatuksiani _yksin_ jonnekkin muualle, kauas pois.
Olen syönyt tänään kuin ylipainoinen mies buffet ravintolassa..
Aamulla isäni oli tehnyt aamupalaa jota oli syötävä pöydän ääressä. Söin siis isän tekemän leivän joka sisälti: Jonkun oudon kauraleivän, voita ja kalkkunaleikkeen. Sitten join lasin appelssiinimehua.
Lähdimme käymään isoäidilläni, kävelimme sinne huimat 1,5km.. Istuimme pöydän ääressä ja isoäitini katsoi minua ja kysyi ''onko siulla anoreksia kun siusta on tullu noin pikkunen? Se on kuule paha tauti, pittää syyä!''. Olin ihan äimänä, mitä helvettiä se kyselee!? Ensinnäkin en ole ''pikkunen'' ja toiseksi.. En keksi mitään toista, mutta ei, en ole ''pikkuinen''! Kun isoäitini oli tuon sanonut, hän antoi minulle lautasen missä oli kaksi suht pientä muffinssia, tuulihattu ja kaksi piparia. Sitten hän sanoi ''syöppä nyt kulta kun siun pitää vähän kasvaa''. Olin taas äimänä, mutta söin. Söin söin söin, kaiken mitä lautasella oli ja tämän jälkeen isoäiti tuli taas luokseni ja antoi minulle jäätelöä. Mitä helvettiä!? Enkö juuri syönyt satamiljoonaa kaloria? Eikö se riitä!? Miksi jäätelöä..? No söin sitten jäätelöä, jee...
Lähdimme kotiin, eli taas kävelyä se samainen 1,5km. Kotiin päästyäni lähdin lähes suoraan kaverini kanssa kaupungille missä kävelimme pari tuntia. Ennen kuin lähdimme pois kaverini sanoi että hänellä on nälkä.. Menimme Subwaylle ja söin puolikkaan leivän missä oli tonnikalaa ja kurkkua. Miksi söin? Koska mukana oleva kaverini oli juuri se joka vahtii syömisiäni. Hän tilasi minulle ruoat eli sen leivän ja semmoisen vitun keksin. Sittenpähän söin.. Taas.
Lähdimme bussilla kaupungista ja menin kotiin. Äiti kysyi söinkö kaupungissa, sanoin että söin mutta silti hän alkoi tuputtaa ruokaa. Söin siis taas.. Leivän jossa oli kalkkunaa, mehua, jotain outoa lihaa pienen palan, taas mehua, jogurtin vihaan tuota kirjoitus tapaa, mutta koska kirjakieli niin kirjakieli ja lisää mehua. Sitten olin ähky ja ahdisti.
Kello oli puoli kuusi ja minun oli lähdettävä kirkkoon koska rippikoulu.. Kävelin sinne, ehkä huimat 1,5km? Sitten istuin siellä ja ahdistus nousi koko ajan. Ruoat sisälläni ahdistivat, liikaa, kaikki oli vain liikaa. Kun kirkko päättyi, menivät muut syömään jotain piirakkaa kirkon takaosassa olevaan paikaan jolle en keksi virallisempaa nimeä, minulle se olisi ollut kuin itsemurha joten lähdin pois. Ajatuskin mistään syötävästä kuvotti. Astuin ulos kirkon ovesta ja kävelin pari metriä. Sitten en enää kestänyt, oli pakko juosta. Juoksin hektisesti ympäri jotain maailman epämääräisintä lähiötä kirkon takana. Näytin varmaan hullulta koska minulla oli erittäin huonosti juoksemiseen soveltuvat vaatteet. Juoksin silti. Ympäri ja ympäri sitä samaa lähiötä. Pelkäsin että joku näkee minut, en tiedä miksi pelkäsin sitä mutta silti pelkäsin. Juoksin ja juoksin ja juoksin. Pakkas ilma sattui keuhkoissa, mutta samalla se tuntui hyvältä. En muista koska viimeeksi olen juossut itseni tuohon kuntoon. Juoksin puolitoista tuntia sitä samaa lähiötä ympäri. Ohitin samat talot moneen kertaan ja lopulta en saanut enää henkeä. Katsoin kelloa, lähdin kotiin.
Juu tää on sekava mut oon nyt liian asgdfasuydjgasf keskittymään.
