On ollut hiljaiseloa; en vain jaksa. Kaikki menee lähes samaa rataa. En tosin liiku enää yhtäpaljoa ja syön entistä enemmän. Olen oksentanut aina välillä, mutta en aina. Olen lihonut. Olen valtava. Läski.
En ole käynyt vaa'alla, mutta pelkään että en ole alipainoinen. Okei, tiedän että en ole. Ketä yritän huijata. Olen vähintään 2kg yli alipainon rajan. Näytän valtavalta.
En ole viillellyt pitkään aikaan, vaikka olen esimerkiksi nähnyt unia siitä. Veitset/terät/muut sellaiset (paitsi nuo yhdet ''rakkaat'' sakset) olen heittänyt pois joskus ajat sitten. Miksi? Luulin kai että olen päässyt yli siitä. Juu u en ole. Talvi on kavalaa aikaa koska kukaan ei ihmettele jos kulkee _aina_ pitkissä lahkeissa ja huivit kaulassa. Kesällä se oli vähän kyseenalaista.
Ylihuomenna menen Black Veil Bridesin keikalle Tampereelle. //turhahko sivujuonne
She smiled so brightly and she laughed,
she hugged you when you were sad.
But in her heart she felt the pain,
''it's so easy to cut your vein''
voices said in her mind.
She just always tried to be kind.
One day she was all alone,
frozen, pale, kind and gone.
Siinä jotain runoilin..
Lämmöllä teitä kaikkia muistaen, Dragonfly joka jatkaa kirjoittamista.
